Etusivu


Sukujuuret

Kantaserkut

Tilastotietoa

Sukutoimikunta

Tiedotteet

Sukuhakemisto

Menneitä aikoja

Kustaa ja Ulriika Tuomolan jälkeläiset                                             Tampere 30.11.2004

TERVEHDYS SUVUN JÄSENILLE

Elämme historiallisia aikoja, kun keskuudessamme on kaksi yli 90-vuotiasta syntyperäistä sukumme jäsentä. Hetken heitä oli jopa kolme, kun Laina Pietilä saavutti tuon maagisen rajan 22. syyskuuta. Ennen kuun loppua hän kuitenkin menehtyi päätyen kolmannelle sijalle syntype-räisten kautta aikojen ikätilastossa. Kärjessä sinnittelevät suvunvanhin Helmi Poskiparta, nyt korkeasti kunnioitettavat 94,5 vuotta, ja Leeni Ylivakeri, ensi tammikuussa 91 vuotta. Kanta-serkkuja on vielä keskuudessamme edellisten lisäksi Rauha Pietilä (22. joulukuuta 85 v.) Pentti Jaakkola (3. joulukuuta 83 v.), sekä Paavo Pietilä (82 v. 8 kk.). Puolisoita on jäljellä neljä (ikä-haarukassa 83-86 v.): Anneli Nieminen, Aira Tuomola, Laila Jaakkola sekä Anna-Liisa Pietilä.

Sukuseuramme internet-kotisivujen uusi tuleminen on toteutunut komeailmeisesti. Kari Isotalon johdolla on syntynyt mittava esittely suvustamme osoitteeseen www.tuomolansuku.net. Siitä on hyvä jatkaa päivityksin ja lisäyksin. Tarkoitus on, että kustakin sukuhaarasta löytyisi henkilö, joka suorittaisi ainakin luettelotietojen päivityksen oman sukuhaaransa osalta sopivin väliajoin. Sukutoimikunnan on tarkoitus kokoontua asian tiimoilta syyskuussa 2005 Kari Isotalon luona, luultavasti Riihimäellä. Alustava päivämäärä on lauantai 24.9.2005. Palaan asiaan kesän korvalla, kun Karilta saadaan varmistus päivämäärän sopivuudesta. 

Kantaserkkujen elämänkertatietojen keräily pitäisi olla meneillään kussakin sukuhaarassa. Näkisin asian kaksivaiheisena; ensin mahdollisimman tarkka luettelo vuosilukuineen. Tämän tervehdyksen kääntöpuolella on lista, jonka olen saanut kokoon isäni Paavo Niemisen kohdalta. Suurena apuna on ollut hänen itsensä joskus 1960-luvulla laatima “ansioluettelo”. Seuraava, vaativampi vaihe on väsätä tiedoista samalla kattava, mutta kohtalaisen suppea elämäkerta. Mitä siihen otetaan mukaan on jokaisen laatijan näkemyksistä ja painotuksista kiinni. Toivottavasti saamme aikaan yhtenäiset ja mielenkiintoiset esitykset. Ensi syyskuun sukutoimikunnan kokouk-sessa katsastetaan, mitä on syntynyt. 60-vuotistapaamiseen on aikaa enää noin 2,5 vuotta.

Osallistuin 2. lokakuuta Tilkasen-Värrin Sukuseura ry:n Helsingin-retkeen. Tarkoitus oli tutustua suvun kolmen kuvanveistäjän Aarre Aaltosen, Wäinö Aaltosen ja Yrjö Liipolan tuotantoon. Liityin joukkoon Helsingin rautatieasemalla. Käyntikohteena oli ensin Hietaniemen hautausmaa. Siellä kävimme mm. presidenttien Ryti ja Paasikivi (WA) sekä runoilijoiden Kailas (YL) ja Hellaakoski (WA)  hautamuistomerkeillä. Erottajan puistikon Liipolan Tellervo-patsaan kiersimme bussilla. Sitten oli vuorossa Helsingin yliopiston juhlasali kaksine Wäinö Aaltosen reliefeineen. Eduskuntatalon istuntosalin tuttuihin figuureihin saimme tuntuman yleisölehteriltä, missä meillä oli opas kertomassa talosta. Hän sai tietoihinsa arvokasta täydennystä sukuseuran puheenjohtajalta ministeri Marjatta Väänäseltä, jolla on runsaasti kokemuksellista tietoa talosta. Mielenkiintoinen retki; Tampereellakin löytyy em. suvun taiteilijoiden patsaita toistakymmentä.

Käteeni sattui kesällä isäni jäämistöstä jännittävä asiapaperi: Tili siitä huutokaupasta joka pi-dettiin Hypöisten Knaapilla Maaliskuun 17 pnä 1884. Tilin on allekirjoittanut Prunkkalassa elo-kuun 2 pnä 1885 August Ojala ja vastaanottokuittaajana on Kustaa Mikonpoika Knaapi eli Uusitalo. Kustaa-taata siis vaihtoi sukunimeä viljelemänsä talon mukaan, kunnes Tuomola (1886-1891) Uusitalosta (1883-1886) seuraavana jäi pysyväksi. Huutokaupan ostajaluettelosta löytyy tuttuja nimiä, mm. Kustaan veljet Heikki Saarinen ja Kaarlo Tähtinen, Wäinö Aaltosen isä Matti Aaltonen ja sukumme alkuperäisen kantatilan Wärrin Emäntä (Liisa o.s. Tilkanen)!

Toivotan kaikille sukulaisille hyvää jatkoa ja terveyttä vuodelle 2005

   Rauno Nieminen

Copyright (c) Arti SF Oy